Huonekalujen pelastuspartio kiertotalouden ytimestä

Tästä on jo joitakin vuosia aikaa. Kollega vinkkasi, että voisiko joku, jolla on enemmän tilaa verstaallaan, hakea nämä tuolit ja pelastaa ne kaatopaikkakuormalta. Tuoleja oli kolme: isoja perinteistä möhköfantteja, luultavasti 50-luvulta, mutta mitään leimoja ei löytynyt, eikä sisuksista viitteitä tarkasta valmistusvuodesta, mutta pyöreä muotokieli sen kertoi. Muotoilu näissä tuoleissa oli erikoisen kaunis. Ne eivät missään tapauksessa saaneet päätyä kaatopaikalle!

Niissä oli alunperin vihreä villakangas, jota tuona aikana paljolti käytettiin, kun värivalikoima oli vähäisempi.

Tuolit purettua vanhoista vaatteistaan aloimme sidontatöihin. Asiakaspariskunta oli ihastunut tuoleihin, ja valmistuttuaan ne muuttaisivat uuteen kotiin.

Nämä niin sanotusti ”perinteiset työt” ovat nousseet lähivuosina arvostukseen arvaamattomaan, sillä uusiotuotantoa ei enää ole.

Joskus eteemme saattaa tulla 100-vuotta vanha tuoli, joka on valmistettu näillä menetelmillä, eikä oikotietä onneen ole. Työ vie paljon aikaa ja voi tuntua arvokkaalta siinä hetkessä maksaa tuolista, kun kaupasta saa uuden muutamalla satasella. Nämä vanhat tuolit vaan kun kestävät perheeltä perheelle. Puuosat voi kunnostaa ja verhoilun uusia mieleisekseen. Vaikka millainen rötiskö tulisi vastaan, niin älä epäröi ottaa yhteyttä, me kyllä autamme ja sinä saat ihastella lopputulosta!

Joustimet kun olivat paikoillaan alkoi heinäkakun tekeminen istuinosaan. Kantti ommellaan käsin kovaksi, jotta se kestää käyttöä. Meillä tämä on yksi suosikkityövaiheistamme, työn ”zeniläinen osuus”.

Tämän jälkeen laitettiin vielä pintapehmustus, jotta istuintuntuma saatiin miellyttäväksi. Sitten tuolit liinattiin lakanakankaalla.

Istuin verhoiltiin ensin, jonka jälkeen selkänojalle tehtiin samat heinätäytöt. Näissä tuoleissa käytimme Svenssonin villakangasta, jossa on tyylikkäästi yhdistetty musta loimi, joka tuo kummasti särmää tähän kokonaisuuteen. Nämä ihanat vastavärit asiakkaat itse valitsivat omiin tuoleihinsa.

Napit laitettiin selkään vielä tuomaan ryhtiä, kuten alkuperäisessäkin tuolissa oli. Usein sanon, että jos joku asia on tietyllä lailla tehty, niin sille on joku hyvä syy, eikä sitä parane muuttaa. Mutta nappiasioissa se ei päde. Tässä halusimme kuitenkin säästää vanhan ilmeen, sekä pysytellä villakankaassa sen oivallisten ominaisuuksien vuoksi.

Tuolien jaloista ja käsinojista poistettiin vanhat lakat ja teimme pintaksittelyn uudelleen. Niihin jäi kaunis mattapinta. Pyrimme säilyttämään hiukan vanhaa patinaa ajan hengen mukaisesti.

Tuolit oli näin ollen peruskunnostettu, pintakäsitelty ja verhoiltu uudelleen. Verhoilijan työ pitää sisällään paljon erilaisia työvaihteita ja usein päälliskangas on vain pinta, perinteisessä verhoilussa suurin työ on siellä mihin te ette näe. Yritämme näinollen pikkuhiljaa raottaa verhoilun saloja kestävän kehityksen ytimestä. Taas saimme pelastettua muutaman tuolivanhuksen!

Nyt on meneillään kansalaisaloite, jonka tarkoituksena olisi saada kaikki kodin huonekalujen korjaustyöt kotitalousvähennysten piiriin. Koski se sitten pintakäsittelyä, puutöitä tai verhoilua, oli työ suuri tai pieni. Jaa tietoa ja käy allekirjoittamassa aloite tästä!

Rakkain verhoiluterveisin:
Saida Blomberg